Syöminen sekaisin

Tiesin jo etukäteen, että keskiviikkona herkuttelen, mutta en suunnitellut, että aloitan jo tiistaina. :D En edelleenkään osaa ajoittaa syömistä - tai osaan teoriassa, mutta sen toteuttaminen käytännössä on mulle liian haastavaa. Sen takia törmään jatkuvasti siihen, että joko menen kauppaan nälkäisenä tai olen jossain huitelemassa ja nälkä yllättää ja siinä vaiheessa ei halua muuta kuin nopeasti jotain energiaa. Tänäänkin totesin kotoa lähtiessä, että pitäisi syödä jotain ennen lähtöä, kun aamupalasta oli jo kolme tuntia ja tiesin että palaan kotiin aikaisintaan toisen mokoman jälkeen. En kuitenkaan kerennyt syödä enää siinä vaiheessa, joten ennen kotiinpaluuta päädyin ostamaan sipsejä ja suklaapatukoita. Ja vielä pari pientä jätskituuttia. Suklaapatukka oli suunnitelmissakin huomista varten, mutta ei mun pitänyt neljää sellaista ostaa, saati sitten noita muita... Ihme kyllä söin vain puolikkaan twixin, puolet sipseistä (n. 100 g) - ja ne jätskit. Normaali ihminen kauhistuu tuosta määrästä, mutta mulle se on hämmästyttävän vähän. Kun siis ottaa huomioon vielä sen, että mulla oli ns. kiljuva nälkä. Normaalisti vetäisin enemmänkin ihan ruuan päällekin. Tämä kuvaa siis sitä miten poskellaan mun syöminen on. Tuntuu kuin olisin pohjaton. Ja jos syön itseni ähkyyn, mutta mulla on vielä jotain hyvää ruokaa, odotan sen aikaa, että olo vähän tasaantuu ja jatkan ahtamista. Mun syöminen on siis enemmänkin kuin vinksahtanutta. Joskus jos mulla on vain jotain ihan perussapuskaa, saatan pystyä syömään vain yhden järkyttävän ison annoksen eli en normaalisti silloinkaan. Vaikka syönkin kaloripitoisia herkkuja tosi paljon, eivät ne ole ainoa syy ylipainooni. Kyllä mä sitä perusruokaakin liian kanssa mätän.

Viime kerralla, kun elämäntapojani remppasin, ostin pokkana raejuustoa ja kiskoin sitä naamaan kaupan aulassa, jos nälkä yllätti. En siis juurikaan sortunut mihinkään herkkuihin, mutta toisaalta olin pari kertaa täysin herkkulakossa. Pisimmillään kolme kuukautta yhteen menoon. Mun ongelma on aina ollut se, että jos en ole herkkulakossa, en osaa olla ilman. Syön kaikkea mikä on sallittua. Saatan ostaa karkkia, vaikkei edes tekisi mieli. Ja sitten kun niitä on, minä myös syön ne. Herkkulakkoilu itsessään on ollut mulle helppoa. Mä tiedän mitä en saa syödä ja en sitten syö. Herkkulakon ongelma on se, että sitä on hankala soveltaa tarpeen mukaan. Se on mulla ainakin ollut aina tiukka. Koska mitä tiukempi se on, sitä helpompi se on toteuttaa syömisen osalta. Se vaan usein sitten tarkoittaa sosiaalisen elämän katoamista, kun ei minnekään voi mennä, ettei tule kiusausta syödä mitään kiellettyä. Nyt mulla ei oikeastaan ole sitä ongelmaa, koska mulla ei ole sosiaalista elämääkään. Mun parhaat ystävät asuvat muualla ja täytyy sanoa, että aika hiljaista on noin niin kuin muuten. Mulla on kyllä pari kaveria täällä, mutta oon tosi huono ehottelemaan niille mitään tapaamisia ja se tuntuu kauheelta ponnistukselta, kun ei ne kuitenkaan oo ihan niin läheisiä. Tää taas johtuu osin mun jännitysongelmasta.

Kuitenkaan en siis halua olla herkkulakossa. Herkuitta voisin olla ilomielin, jos se onnistuisi ilman lakkoilua. Mutta en halua mitään rajoituksia elämääni. Tällä hetkellä mun voimavarat ei riitä kauheaan nipottamiseen ja tiedän ennestään, että vaikka paukut nyt riittäisikin, niin jossain vaiheessa selkäranka katkeaa. Sen takia tein ihan tietoisen ratkaisun, että keskityn nyt maaliskuussa saamaan liikuntatasoni nollasta puolikkaaseen. Mun pitäisi nyt jotenkin saada hahmotettua, että mihin mä jaksan panostaa ja miten paljon tällä hetkellä. Toisaalta pitäisi muistaa myös olla armollinen itselleen, jos paino ei putoakaan. Painonpudotus kuitenkin lähtee ruokavaliosta, ja kun mä en kerran siitä nyt niin välitä, niin mun syömiset on aikalailla mitä sattuu. Se näkyy väkisin vaa'alla.

Huomasin tossa, että YTHS:llä on tarjolla joku virtuaalinen painonhallintajuttu. Seuraava alkaa ens kuussa ja se on vika tänä keväänä. Pohdin tässä nyt sitä, että riittäiskö mun rahkeet siihen ensi kuussa? Eilen oli vika ilmoittautuminen maaliskuulla alkavaan ryhmään ja totesin heti, etten pysty siihen näin äkkiseltään. Etenkään, kun olin päättänyt, että koitan aluksi lähinnä saada ruhoni pihalle pari kertaa viikossa. Vajaassa kuukaudessa lenkkeilystä ei tule rutiinia, mutta uskaltaisinko jo seuraavassa kuussa silti ottaa rinnalle sen ruokavaliomuutoksen? Vai tulisiko siinä liikaa muutosta liian nopeasti? Jos mun henkiset voimavarat ois normaalilla tasolla, tämmösiä ei tarvitsisi kysellä. Senkun menisin ja tekisin. Nyt pitää kuulostella miltä vaikuttaa, koska tää elämäntapamuutos ei ole ainoa asia, joka vie multa voimia. ´Toisaalta mua arveluttaa se, että riittääkö mulle tollainen avuksi, vai tarviisinko jotain henkilökohtaisempaa. Mulla on selvästi esimerkiksi nälänsäätely sekaisin, enkä tahtoisi sekoittaa elimistöäni enää enempää. Siihen virtuaalijuttuun vaan pitää ilmoittautua etukäteen, niin siksi sitä jo nyt pohdin. Toivottavasti en ainakaan unohda sitä. 

Mä en ole ikinä käyttänyt mitään tollaisia apukeinoja, vaan oon puurtanut yksin. Tosin blogannut olen ja siitä olikin paljon apua. Silti en oo ikinä sitoutunut mihinkään ryhmään tai ottanut ohjeita vastaan ammattilaiselta. Vuosia sitten, siis jo paljon ennen ekaa elämäntaparemppaa, kävin yhden kerran ravitsemusterapeutilla. Siitä ei jäänyt mitään käteen. Se vain totesi, että "kyllä sä tiedät miten sun pitäisi syödä". No niin tiesin ja tiedän edelleen. Toteutus vaan kusee. :D Ja se on asia, jolle kukaan muu ei voi mitään kuin minä itse. Valitettavasti vain minä itse olen ihan liian laiska ja mukavuudenhaluinen viitsiäkseni tehdä muutoksia. Toki ymmärrän sen, että muutosta ei tapahdu ellen minä tee jotain. Sen takia minä nyt sitten yritän jotain. Jo nyt tuntuu vaikealta, kun ei ole mitään tiukkaa systeemiä eikä esimerkiksi herkkulakkoa muistuttamassa laihduttamisesta. Voin ihan vapaasti mursuta mitä haluan. Toivon, että ajan kanssa jaksan tehdä ruokavalioon niitä pieniä muutoksia. Siis ei herkkulakkoa, jolla saa kalorit kätevästi kuriin, mutta lopulta myös pään jumiin, vaan annoskokojen pienentämistä, herkuttelun vähentämistä ja ruuan laatuun panostamista. Askel kerrallaan. Se on vaikeaa tämä hitaasti eteneminen. Mulla on touhua takana ekasta punnituksesta vähemmän kuin kaks ja puol vuorokautta ja oon jo nyt nyppiintynyt siihen, ettei mitään tapahdu. :D En siis ole käynyt vaa'alla, mutta en ole kyllä tehnyt muutakaan, paitsi ajatustyötä. Se on mulle tärkeää, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole, jos kaikki jää ajatuksen tasolle.