Etsivä löytää?

Tavoitteita pitää olla. Ja niiden pitää olla konkreettisia. Ja jotta homma on mielekästä, tulee olla sekä pitkän että lyhyen tähtäimen tavoitteita. Minulla on suuria haaveita, ainakin elämäntapamuutoksen suhteen. Nyt opettelen mieltämään ne tavoitteina, että oikeasti tekisin asioita niiden saavuttamiseksi. Opettelen myös ymmärtämään, että painonpuotus ja sen pitäminen poissa tarkoittaa sitä, että muutoksien on oltava pysyviä. Minun täytyy luopua sohvaperunailusta lopullisesti enkä voi palata herkkupitoiseen ruokavalioon enää ikinä. Mutta luopuminen ei välttämättä ole huono asia, vaan saan tilalle jotain parempaa. Jos palaan joskus takaisin tämänhetkiseen, niin minun on turha aloittaakaan muutoksien tekemistä. Vähemmällä vaivalla ja harmilla pääsen, jos vain jatkan nyt niin kuin tähän asti. Mutta kun en halua. Minä haluan muuttua. Helppoa se ei tule olemaan, mutta onhan mulla loppuelämä aikaa. Isoin tavoite on tietenkin normaalipainon saavuttaminen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnist...

Ei se oikein ottanut tulta alleen tuo aterioiden kuvaaminen. En vain muistanut! Toki kuvasin joka päivä jotain, mutta en jokaista ateriaa. Toisaalta esimerkiksi aamupala oli neljänä päivänä tismalleen sama, samoin eväänä töissä oli samanlainen annos kanamakaronilaatikkoa. Välipalasta ei ole yhtään kuvaa! Ei käynyt mielen vieressäkään töissä kuvata jugurttipurkkia (useimmiten valion lohkeava), mutta jospa seuraavalla viikolla muistaisin esimerkiksi aamulla lähtiessäni kuvata, mitä otan mukaan. Meillä ei toistaiseksi ole ollut mitään kahvileipiä tms. töissä, joten ei ole sellaisia tullut syötyä, vaan töissä olen syönyt vain sitä, mitä olen itse sinne vienyt. Paitsi... maanantaina kävin lähikaupassa kotiin tullessani ja törmäsin pirkan vadelma-lakritsikermajäätelöön ja koska rakastan vadelmajäätelöä ja lakritsijäätelöä, niin tulihan sitä sitten kokeiltua. Eihän se oikein miltään maistu, liekö syy flunssassa vai pirkkalaadussa? Maanantaina söin sitä gradun viimeistelyn lomassa kolmann...

Kirjoitin joskus joulukuussa, että minulla on pieni ajatus siitä, miten lähteä syömistäni korjaamaan. Siirsin sen kuitenkin syrjään, koska oli muuttohässäkkä ja joulu ja kaikkea muuta päällä yhtä aikaa. Nyt alkaa hässäkkä helpottaa, kotia pitää vielä laittaa, mutta enää ei ole sellainen olo, että pitää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa ja kulkea kahden paikkakunnan väliä jatkuvasti. Joten tänään alan tehdä asioita laihtuakseni. Tosin en enää muista mikä se hieno ajatukseni oli... En edelleenkään halua laihduttaa sanan varsinaisessa merkityksessä, enkä syö mitään, mistä en pidä, mutta jotain on tehtävä. Pyrin siis saamaan ruokarytmin kuntoon ja lisättyä kasviksia. Tähän otan avuksi ruokapäiväkirjan kuvamuodossa. Eli kuvaan syömiseni. Ihan kaikki. Myös ne megapussit sipsejä ja jätskilitrat. Enkä aio tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka syömiseni onkin välillä ihan poskellaan. Minusta vain tuntuu, että kuvaaminen auttaa hahmottamaan mitä syö ja miten paljon. Ja kuvasta näkee onko annoks...

Se oli sitten siinä se ryhmä. Ihan hirveästi ei jäänyt käteen, mutta kyllä se auttoi syömään vähemmän ja myös liikkumaan. En tiedä jäikö se apu vain neljän viikon mittaiseksi, se jää nähtäväksi. Toivon kyllä, että jaksan keskittyä syömisiin myös jatkossa. Uuden opettelu vie aikaa enkä mitenkään ole voinut oppia uusia tapoja kuukaudessa. Toivon myös, että liikuntakin pysyy mukana, edes sen 10 minuuttia päivässä. Vika ryhmäviikko meni ihan hyvin... perjantaihin asti. Mulla alkoi harjoittelu torstaina ja kuten arvelinkin, se on sotkenut mun syöntikuviot. Perjantaina mun selkäranka katkesi ihan totaalisesti, koska en töissä kerennyt syödä välipalaa ja nälkä kerkesi kasvaa liian suureksi. Veli haki mut töistä yllärinä ja ajeli sitten ympyrää joten haaveet nopeammasta kotiinpääsystä kosahti siihen. Mentiin sit kauppaan, joka sattui kohdalle ja ostin paistopisteeltä hodarin ja kaksi vaniljadonitsia (yhden molemmille). Mutta sitten ostin myös jätskin ja sipsipussin ("vain" 200 g...

Se ois tämäkin viikko lopuillaan taas! Tällä viikolla syöminen on tuntunut kauhean rasittavalta, tai jotenkin raskaalta. Jotenkin se jatkuva kyttääminen, että tulee varmasti lautasmallin mukaan ja syö tarpeeksi kasviksia ja tarpeeksi usein, tuntuu ahdistavalta. Tuntuu, että menee hirveästi aikaa siihen, että ajattelee syömistä. Eikä sen pitäisi olla niin. Siinä ryhmässä kommentoidaan herkästi just sitä, jos syö vaikka yhdenkin välipalan, jolta puuttuu kasvikset. Lisäksi oon saanut parannuskehoitusta siitäkin, kun jollain aamupalalla on ollut pelkkä hedelmä leivän lisäksi, muttei kasviksia. Täähän ei enää jatku kuin viikon, joten kauaa ei tarvi nipottaa, mutta mua vähän pelottaa, että se kääntyy itseään vastaan. Se mun "oma" ohjaaja, joka siis tietää tarkemmin mun taustaa ja tavoitteita, kyllä totesi, että syön tarpeeksi monipuolisesti ja kun oon sen ekan viikon jälkeen vaihtanut meetvurstin broileriin, niin ei oo mitään sanomista. Lisäksi se antoi mulle ohjeita miten kannatt...

Kirjoittelin viimeksi liikkumisen vaikeudesta. Sen myötä totesin, että varsinaiset liikuntatavoitteet on mun kohdalla utopistisia, olivat sitten mitä tahansa. Joten otin tälle viikolle tavoitteeksi liikkua 10 minuuttia päivässä. Ihan sama miten. Oli se sitten lähikaupassa käynti tai pyykkituvan ja asunnon väliä kulkeminen (hissitön talo). Jos liikkuminen, siis myös se arkiliikunta, on oikeasti täysin nollassa niin kuin minulla on, tämäkin on parannus. Kerta muutokset pitäisi jäädä pysyviksi, niin yritetään nyt ensin lisätä arkiaktiivisuutta ja mietitään sitä muuta liikkumista sitten myöhemmin. Aktiivisempi arki lienee helpompi toteuttaa kuin äkkiseltään treenaaminen tai vaikkapa lenkkeily. Enkä mä tätäkään tee otsa rypyssä. Toteutuu jos toteutuu. Samalla tavoitteella aion mennä koko kuun, tai itse asiassa koko loppuelämäni. Vaikka en jaksaisi urheilla, niin yritän saada itseni edes pihalle joka päivä. Tiedän, ettei se toteudu joka päivä varsinkaan näin alussa. Mun pitää opetella siihe...

Osallistuin, tai ainakin yritin osallistua, huhtikuun hyvinvointihaasteeseen . Tiesin, ettei mulle tule helppoa reissuviikon takia, mutta päätin silti kokeilla. Ekalla viikolla tein pari jalkahoitoa ja yritin rentoutua. Toisella viikolla jumppailin hartioita/niskaa. Kolmannella viikolla yritin jatkaa jalkojen hoitoa, leivoin ja hengailin metsässä tätitettävieni kanssa. En miettinyt stressaavia asioita, vaan annoin mieleni levätä. Vikalla viikolla tein listaa asioista, joista olen onnellinen. Yritin miettiä yhden asian joka päivä. Tein myös kehonhuoltojumppaa kerran kunnolla koko kroppaan ja kerran keskityin vain hartia-alueelle. Lisäksi vietin vappua itse leipomieni munkkien ja hyvän ystäväni seurassa. Ei oltu nähty moneen kuukauteen, mutta ei sitä oikeestaan huomannut. :) Munkkeja tein ensimmäistä kertaa itse, mikä on mun leivontarakkaudella ihme. Ensimmäisiksi munkeiksi yllättävän hyviä, vaikka itse sanonkin! Ei riittäny yks... Tässäpä tämä haasteeseen liittyvä onnellisuusas...

Oon tässä nyt ensimmäisen kuukauden aikana tullut siihen tulokseen, että syömisen suhteen mun isoimmat ongelmat ovat annoskoko ja herkkujen määrä. Mulla ei kuitenkaan nyt riitä rahkeet annoskokojen kyttäämiseen, joten ajattelin vain lisätä kasviksia. Jossain vaiheessa sen pitäis vähentää muuta syömistä. Mulla ei ole mitään tarkkaa määrää, mikä pitäisi syödä, koska en jaksa ruuan punnitsemista. Ajattelin nyt alkuun mennä vain niin, että jos syön yleensä kasviksia yhdellä aterialla päivässä, pyrin tästä lähtien syömään niitä vähintään kahdella. Hedelmiä en siis tähän laske.  Tän viikon ruokailut ovat koostuneet maanantain yhdeksän tunnin junamatkasta huolimatta pääosin ihan fiksusti. Tai siis... Ensin söin kolme päivää lohisalaattia ja tänään sitten falafeliä ja couscousia sekä tuoreita vihanneksia. Bongasin kaupassa pakastealtaasta tota falafelia, ja koska pidän siitä, päätin kokeilla. Mulla on kuitenkin kasvisruuan suhteen sellainen ongelma, että tarvitsen siihen kylkeen jonku...

Tiesin jo etukäteen, että keskiviikkona herkuttelen, mutta en suunnitellut, että aloitan jo tiistaina. :D En edelleenkään osaa ajoittaa syömistä - tai osaan teoriassa, mutta sen toteuttaminen käytännössä on mulle liian haastavaa. Sen takia törmään jatkuvasti siihen, että joko menen kauppaan nälkäisenä tai olen jossain huitelemassa ja nälkä yllättää ja siinä vaiheessa ei halua muuta kuin nopeasti jotain energiaa. Tänäänkin totesin kotoa lähtiessä, että pitäisi syödä jotain ennen lähtöä, kun aamupalasta oli jo kolme tuntia ja tiesin että palaan kotiin aikaisintaan toisen mokoman jälkeen. En kuitenkaan kerennyt syödä enää siinä vaiheessa, joten ennen kotiinpaluuta päädyin ostamaan sipsejä ja suklaapatukoita. Ja vielä pari pientä jätskituuttia. Suklaapatukka oli suunnitelmissakin huomista varten, mutta ei mun pitänyt neljää sellaista ostaa, saati sitten noita muita... Ihme kyllä söin vain puolikkaan twixin, puolet sipseistä (n. 100 g) - ja ne jätskit. Normaali ihminen kauhistuu tuosta mää...