Etsivä löytää?

Se ois tämäkin viikko lopuillaan taas! Tällä viikolla syöminen on tuntunut kauhean rasittavalta, tai jotenkin raskaalta. Jotenkin se jatkuva kyttääminen, että tulee varmasti lautasmallin mukaan ja syö tarpeeksi kasviksia ja tarpeeksi usein, tuntuu ahdistavalta. Tuntuu, että menee hirveästi aikaa siihen, että ajattelee syömistä. Eikä sen pitäisi olla niin. Siinä ryhmässä kommentoidaan herkästi just sitä, jos syö vaikka yhdenkin välipalan, jolta puuttuu kasvikset. Lisäksi oon saanut parannuskehoitusta siitäkin, kun jollain aamupalalla on ollut pelkkä hedelmä leivän lisäksi, muttei kasviksia. Täähän ei enää jatku kuin viikon, joten kauaa ei tarvi nipottaa, mutta mua vähän pelottaa, että se kääntyy itseään vastaan. Se mun "oma" ohjaaja, joka siis tietää tarkemmin mun taustaa ja tavoitteita, kyllä totesi, että syön tarpeeksi monipuolisesti ja kun oon sen ekan viikon jälkeen vaihtanut meetvurstin broileriin, niin ei oo mitään sanomista. Lisäksi se antoi mulle ohjeita miten kannatt

Toukokuu on kohta ohi! Minnekä tämäkin kuukausi taas hävisi? Laihdutuksen osalta tää kuukausi on ollut eka, kun jotain on oikeasti tapahtunut siinä mielessä, että olen tehnyt oikeita asiota edes vähän. Toisaalta on lipsunut siihen laihdutuskuplaan ja oonkin nyt tosi kusisessa raossa opintojen kanssa. No, ei siitä sen enempää. Eilen yllätin itseni menemällä aamulla lenkille. Siis olin kyllä syönyt aamupalan ja heräillyt sen pari kolme tuntia, mikä yleensäkin menee... Olen siis aamuisin tosi hidas, ja jos ei ole pakko, niin en edes viiti potkia itteeni vauhtia. Mieluummin heräilen pitemmän kaavan mukaan silleen lempeästi. Mutta joka tapauksessa sen lorvimisen ja vetelehtimisen sijasta jälkeen vedin lenkkikamat niskaan ja painelin pihalle. Ei se ollut tämän viikon tehokkain tai edes pisin lenkki, mutta jotenkin mukava kuitenkin. Oon tänä vuonna tykästynyt tuohon valoisuuteen, jota oon viime vuosina lähinnä inhonnut. Oon vissiin kärsinyt jonkin sortin kevätmasennuksesta/väsymyksestä, mut

Veli hengailee täällä edelleen, enkä tiedä milloin se lähtee. Eikä se tiedä itsekään. Tilanne on pakon sanelema, vaikka se varmaan mielellään olis täällä muutenkin, kun se on sellainen sosiaalisempi tapaus. Mulla taas leikkaa kiinni liki päivittäin, mutta yritän olla tiuskimatta. Eihän se tahallaan mua ärsytä, mä vaan ärsyynnyn kaikesta. Pää hajoo, kun en saa olla yksin. Oon asunut yksin seitsemän vuotta, enkä tykkää yhtään siitä, ettei asioita tehdä mun tavalla (meidän käsitys mm. siisteydestä on ihan eri). Mä myös tarvin yksinoloa, ettei mun pää räjähdä. Toisille se ei oo niin tärkeetä. Mä en osaa sanoa, että haluan esim. lähteä yksin lenkille, vaan joudun käyttämään kepulikonsteja, että pääsen livahtamaan... Veljeni nimittäin kiskoo kengät jalkaansa, jos näkee, että oon lähdössä, enkä halua loukata sitä, koska se on niin herkkä. Ja koska tää kämppä on yksiö, niin sitä lähtöä on aika vaikee pimittää... En myöskään saa opiskeltua, kun se on tossa. En saa opiskeltua kirjastossakaan, k

Kirjoittelin viimeksi liikkumisen vaikeudesta. Sen myötä totesin, että varsinaiset liikuntatavoitteet on mun kohdalla utopistisia, olivat sitten mitä tahansa. Joten otin tälle viikolle tavoitteeksi liikkua 10 minuuttia päivässä. Ihan sama miten. Oli se sitten lähikaupassa käynti tai pyykkituvan ja asunnon väliä kulkeminen (hissitön talo). Jos liikkuminen, siis myös se arkiliikunta, on oikeasti täysin nollassa niin kuin minulla on, tämäkin on parannus. Kerta muutokset pitäisi jäädä pysyviksi, niin yritetään nyt ensin lisätä arkiaktiivisuutta ja mietitään sitä muuta liikkumista sitten myöhemmin. Aktiivisempi arki lienee helpompi toteuttaa kuin äkkiseltään treenaaminen tai vaikkapa lenkkeily. Enkä mä tätäkään tee otsa rypyssä. Toteutuu jos toteutuu. Samalla tavoitteella aion mennä koko kuun, tai itse asiassa koko loppuelämäni. Vaikka en jaksaisi urheilla, niin yritän saada itseni edes pihalle joka päivä. Tiedän, ettei se toteudu joka päivä varsinkaan näin alussa. Mun pitää opetella siihe

Oon kirjoittanut aika paljon siitä, miten hankalaa liikunta mulle on. Nyt päätin kirjoittaa siitä kokonaisen postauksen, koska koen sen ihan oikeasti ongelmaksi. Liikkumalla ei laihdu, mutta silti liikkuminen olisi terveellistä. Mulle liikunnasta tekee ongelmallista lonkkavaiva, rahapula ja ennen kaikkea asennevamma. En muista miten paljon olen lonkkavaivastani avautunut, mutta tiivistetysti sanottuna ongelma on se, että mun lonkat, erityisesti toinen, kiertyy sisäänpäin. Elämäntapojani remppaillessa sitten hurahdin epäonnekseni juoksemiseen, lonkka alkoi oireilla ja sain lääkäriltä lähetteen fysioterapeutille. Fyssari sitten totesi, että sun ei ois ikinä pitänyt edes aloittaa juoksemista ja ettei mun koskaan pidä harrastaa mitään liikuntaa, jossa tulee hyppyjä. Samalla se kielsi mm. kyykkäämisen ja pyöräilynkin. Lisäksi mun pitäisi opetella kävelemään toisin. Alussa yritinkin, mutta arkikävelyssä se unohtuu aina ja kävelenkin taas ihan päin honkia. Ongelman ydin on

Huomenna alkaa se painonhallintaryhmä. Ärsyttää jo valmiiksi, että pitää kuvata kaikki syömisensä. Tiedän jo valmiiksi, että unohdan jonkun kerran... Eihän siitä mitään hyötyä ole, jos ei ole rehellinen, eivätkä terveydenhoitajat voi antaa oikeanlaista palautetta. Mä en oo ikinä kokenut hyötyväni mitään mistään ruokapäiväkirjoista, enkä usko, että tääkään on poikkeus. Toisaalta en koskaan oo jaksanut tehdä niitä kauhean pitkään, koska aina unohdan jonkun napostelun tms. ja sit into lopahtaa. No saa nähdä, ittepä olen siihen itteni työntänyt. Joka tapauksessa toivon, että tosta on jotain hyötyä. Päätavoite mulla on ehkä syömisen säännöllistämisessä ja toisaalta siinä, että saisin lisättyä kasvisten määrää aika radikaalistikin, tosin ei tietenkään yhtäkkiä. Jos jollain on vinkkejä miten saa rehut maistumaan, niin kertokaa! Lueskelin tossa jotain laihdutussivua ja törmäsin kalorilaskuriin. Aloin sitten pohtia, että pitäisikö mun alkaa laskea kaloreita. Tiedän, etten jaksa, enkä edes

Osallistuin, tai ainakin yritin osallistua, huhtikuun hyvinvointihaasteeseen . Tiesin, ettei mulle tule helppoa reissuviikon takia, mutta päätin silti kokeilla. Ekalla viikolla tein pari jalkahoitoa ja yritin rentoutua. Toisella viikolla jumppailin hartioita/niskaa. Kolmannella viikolla yritin jatkaa jalkojen hoitoa, leivoin ja hengailin metsässä tätitettävieni kanssa. En miettinyt stressaavia asioita, vaan annoin mieleni levätä. Vikalla viikolla tein listaa asioista, joista olen onnellinen. Yritin miettiä yhden asian joka päivä. Tein myös kehonhuoltojumppaa kerran kunnolla koko kroppaan ja kerran keskityin vain hartia-alueelle. Lisäksi vietin vappua itse leipomieni munkkien ja hyvän ystäväni seurassa. Ei oltu nähty moneen kuukauteen, mutta ei sitä oikeestaan huomannut. :) Munkkeja tein ensimmäistä kertaa itse, mikä on mun leivontarakkaudella ihme. Ensimmäisiksi munkeiksi yllättävän hyviä, vaikka itse sanonkin! Ei riittäny yks... Tässäpä tämä haasteeseen liittyvä onnellisuusas