Hidas elämäntapamuutos vs. nopea laihdutus

Musta ois ihan tosi kivaa laihtua vähintään kilo viikossa. Tavoitepaino ois saavutettu nopeammin ja pääsis shoppailemaan uusia kivoja vaatteita nopeammalla aikataululla. Mutta miten ne nopeasti pudotetut kilot sitten pysyvät poissa? Innosta höyryten on helppo sietää nälkää ja patistaa itseään syömään aina vain vähemmän ja aina vain terveellisemmin. Mutta jossain vaiheessa se into latistuu. Eikä laihduttaessaan olekaan opetellut painonhallintaa ja terveellisiä elämäntapoja, kun on keskittynyt painonpudottamiseen. Itsensä nälkiinnyttäminen ei ole oikeasti terveellistä, vaikka moni sitä lihavalle ehdottaakin. Ja moni lihava sitä kokeileekin. Laihdutuksen loputtua iskee nälkävelka ja henkinen väsymys, ja laihduttanut läski palaa takaisin vanhoihin tottumuksiin ja lihominen on kätevästi aloitettu uudelleen. Hetken päästä painoa on tullut jo niin paljon, että masentuu eikä jaksa edes yrittää pysäyttää painonnousua. Ja sitten sitä ollaankin jo menty ensimmäisen lähtötilanteen ohi. Hienoa, jos joillekin ei käy noin. Mulle kävi.

Ja sen takia mä yritän muistaa pitää tän semmosena taustaprojektina. Mulla on ihan hirvee vimma alkaa laskea kaloreita, pomppia vaa'alla päivittäin ja pakottaa itseni liikkumaan. Mä yritän muistaa, että mun tavoite on vain se, että mä liikun kolme kertaa viikossa sen puolituntisen. Mä saan syödä ihan kaikkea. Jos mä haluan vetää 2000 kcalin edestä suklaata, niin mä voin tehdä sen. Ei siinä mitään järkeä ole, mutta pointti on se, ettei se ole kiellettyä. Ja silti mä jotenkin alitajuisesti stressaan siitä, että pitäisi syödä vähemmän. Ja ahmin sitten illalla, kun normaali iltapala ei riitäkään.

Mä en tiedä pitäisikö mun nostaa tavoitetta, koska toi kolme kertaa viikossa on niin vähän, että se antaa mulle liikaa varaa olla liikkumatta. Kävin lenkillä maanantaina, ja toisen kerran vasta lauantaina. Eli tänään piti mennä myös, että tavoite toteutuu. Toisaalta tuo kolme lenkkiä viikossa on sellainen, että sen pystyy toteuttamaan repaleisemmallakin viikolla. Esimerkiksi ensi viikolla lähden kolmeksi päiväksi reissuun (taas), mutta mulle jää silti neljä päivää aikaa käydä lenkillä. Muutenkin se kolme kertaa on ihan jees minimitavoite, vaikka kyllä mä voisin kävellä pidempiä lenkkejä ja useammin silloin, kun lonkka ei oireile. Mä vaan yritin laittaa sen tavoitteen niin matalaksi, ettei tule isoa kynnystä lähteä sitä kohti. Siinä on taustalla myös ajatus siitä, että jossain vaiheessa alan liikkua jotenkin muutenkin. Silloin kolme lenkkiä viikossa plus saman verran jotain muuta liikuntaa ei kuulostakaan enää yhtään niin onnettoman vähäiseltä. Tää kolme pikkulenkkiä viikossa on vain ensimmäinen tavoite matkalla kohti isompia tavoitteita. Tän ekan vaiheen on tarkoitus saada liikunta mukaan mun elämään. Ja sitten kun se tuntuu luontevalta, on aika lisätä liikuntaa. Mutta mun on ihan tosi vaikeaa muistaa sitä.

Hidas eteneminen. Mä valitsin tällä kertaa tällaisen lähestymistavan. Mä tein itselleni selväksi, että nyt mä ihan oikeasti pyrin opettelemaan painonhallintaa. Siinä liikunta on avain, vaikka sillä ei niin paljon merkitystä laihdutuksessa olisikaan. Siksi mä päätin mennä tän ekan kuukauden niin, etten oikeastaan tee muutoksia ruokavaliooni. Tällä viikolla mulla on ollut loppumaton nälkä, joten ihan fiksu päätös varmaan. Mähän olisin "repsahtanut" jo nyt ja se ois voinut lopettaa koko homman. Mulla ei ole kiire minnekään. Mulla on kyllä painotavoite: olla normaalipainoinen. Mutta ennen sitä tulee terveelliset elämäntavat. Koska elämäntavat on ne, joita mä tarviin sitten, kun mä olen normaalipainoinen. Mun pitää elää terveellisesti, että mun paino pysyy normaalipainossa. Tää on se tavoite kaiken takana.

Syön aina liian isoja annoksia.
Mulla on aina ollut vinksahtanut ruokasuhde, enkä mä ole meidän perheen ainut lihava. Jopa silloin, kun mä laihdutin, mun perhe meinas koitua mun kohtaloksi monta kertaa. Mä olen sosiaalinen syöjä. En osaa kieltäytyä herkuista, tai ylipäätään ruuasta, porukassa. Monesti olen kyllä itse se herkuttelun syykin. Tykkään leipoa ja kahvitteluhetket leipomusten kera ovat mun mielestä ihana tapaa viettää aikaa ystävien tai perheen kanssa. Mä en siis syytä mun perhettä lihavuudestani, vaikka tottakai mun toimintamallit on sieltä peräisin. Yksi iso ongelma on liian iso annoskoko, josta en koskaan päässyt eroon. Toinen ongelma on se, että ruoka on mulle ihan liian tärkeää. Ja se laihduttaminen vielä korosti ruuan asemaa entisestään mun elämässä. En kestä nälkää ollenkaan, vaan suorastaan pelkään sitä. Se taas johtaa ylensyömiseen.

Ruokasuhteen ongelmien tiedostaminen varmaan on tärkeää laihduttaessa. Silti tiedän nyt kokemuksesta, ettei mun ruokasuhdetta voi korjata laihduttamalla. Se vain vinksauttaa sen toiseen suuntaan. Ääripäästä toiseen. Siksi mua vähän pelottaa tehdä ruokavaliolleni mitään, mutta enhän mä tällä syömisellä voi mitenkään laihtua grammaakaan. Pitää vain toivoa, että kun tavoite ei ole laihtua nopeasti, niin se näkyy myös siinä, ettei ruokavaliosta nipottaminen mene liiallisuuksiin. Pitää toivoa myös sitä, ettei hitaan etenemisen tavoite estä laihtumista...

Kommentit

  1. Mun silmään tuo annos näyttää pieneltä:)
    Kärsivällisyys ei todellakaan ole hyveeni laihdutuksessa ja se että muistaa kuitenkin syödä tarpeeksi. Muttei saa juuri syödä liikaakaan. Vaikeaa löytää se kultainen keskitie.
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi lautanen on oikeesti tosi iso :D Ja tuo nyt sentään oli kanasalaattia, mutta siinäkin oli kaiken maailman hyvänmakuisia kastikkeita nostamassa kalorimäärää. Sepä se, omituista, että on helpompaa syödä liian vähän tai liian paljon kuin sopivasti.

      Poista

Lähetä kommentti