Sotasuunnitelma

Otsikosta huolimatta en ole sotimaan lähdössä, vaan olen tässä miettinyt pitemmän tähtäimen suunnitelmaa tälle elämäntaparempalle. En ole koskaan sietänyt epävarmuutta, enkä pidä epämääräisistä suunnitelmista. Se on sekä vahvuus että heikkous. Selkeä ja tarkka suunnitelma on helppo noudattaa, mutta usein siinä ei ole liikkumavaraa, mikä on joskus hyvä, joskus kaikkea muuta kuin hyvä. Minun on kuitenkin pakko tehdä suunnitelma, joka sitouttaa minut tekemään asioita päämäärieni saavuttamiseksi. Toki elämän mittaisen projektin kanssa suunnitelmassa on pakko olla myös pelivaraa, koska elämä heittelee välillä tosi hikisiin rakoihin ja eteneminen on muutenkin jatkuvaa, jos ei vuoristorataa, niin mutkaista ja mäkistä huonokuntoista peltotietä vanhalla autolla, josta puuttuu kaikki mukavuudet, eikä kukaan tiedä milloin se pettää. Suunnitelmani on siis se, että edistymistä on seurattava erilaisin keinoin, jotta jotain tulee tehtyä.

Painonseuranta. Tämä on asia, joka on tärkeää toteuttaa, jotta asioita tapahtuu, mutta voi koitua kohtalokseni. Joko stressaan siitä liikaa ja ravaan vaa'alla päivittäin, tai sitten väli on liian pitkä, eikä mitään tapahdu, kun ei tarvitse huolehtia siitä, että jokainen ratkaisu näkyy vaa'alla heti. Aluksi kokeilen sitä, että käyn vaa'alla niinkin harvoin kuin vain kuukauden välein. Eli siis punnitsen itseni seuraavan kerran vasta kuukauden päästä ensimmäisestä punnituksesta. Jollei kuukaudessa ole lähtenyt kiloakaan, tihennän väliä. Valitsin näin ison välin siksi, että tavoittelen hidasta etenemistä ja pelkään, että vaa'alla pomppiminen piiskaa minut tekemään liian isoja muutoksia liian nopeasti. Toimii lyhyellä aikavälillä, mutta minä yritän muuttua pysyvästi. Yritän pitää painon sivuseikkana ja keskittyä siihen, että eläisin terveellisemmin. 

Senttien seuranta. Olen aina ollut tässä huono, koska itseltään on vaikea ottaa mittoja, saati sitten että sitä seuraavalla kerralla sattuisi ottamaan prikulleen samasta kohdasta. Silti senttien katoaminen vyötäröltä havainnollistaa koon pienenemisen silloinkin, kun paino ei enää syystä tai toisesta motivoi. Tällekin otan aikahaarukaksi ehkä kuukauden, kunhan ensin saan aikaiseksi ottaa aloitusmitat.

Ennen ja jälkeen kuvat. No nääkin on ottamatta, mutta musta on kokovartalokuvia viime kuulta, jopa uikkareissa, joten ne varmaan ajavat asiansa kunnes saan aikaiseksi kuvata itseäni/alistaa itseni jonkun toisen kuvattavaksi. Tässä vaiheessa kuvien katselu lähinnä inhottaa, mutta painon lähtemisen myötä ne havainnollistavat muutosta, joka ehkä muuten on vaikeaa itse huomata. Tälle otan pidemmän aikavälin, koska kuukaudessa ei vielä tapahdu mitään päällepäin nähtävää näillä tavoitteilla.

Itsensä palkitseminen. Tämä on meikäläisen tuloilla haastavaa ja mun suhtautuminen tällaiseen on vähän kaksijakoinen. Toisaalta tämä on näistä ainoa, joka ei ole sidoksissa kilojen tippumiseen, vaan palkitsee/muistuttaa myös muistakin saavutetuista tavoitteista. Siis niistä tavoitteista, joiden piti olla mulle kiloja tärkeämpiä. Yritän siis motivoida itseäni siten, että saavutettuani jonkun tavoitteen, saan jonkun palkinnon, joka ei ole syötävää. Tavoite-/palkintolistan teen myöhemmin.

Tuossa on siis neljä asiaa, joiden pitäisi saada minut tekemään asioita laihtuakseni. Ensimmäiset kolme siksi, että joudun laittamaan tulokset tänne kaiken kansan nähtäville tapahtui muutosta mihin suuntaan tahansa tai ei. Se pakottaa olemaan rehellinen itselleenkin ja antaa palautteen tehdyistä valinnoista. Eri asia sitten on se, että miten hyvin nuo toimivat, kun tavoitteet ovat niin olemattoman pieniä, ettei tuloksia voi odottaa näkevänsä vielä kuukaudessa, tuskin edes kahdessa. Viimeisen taas pitäisi olla ekstraa. Saavutettuani jotain kivaa, saan lisää jotain kivaa. Jee!