Etsivä löytää?

Mie innostuin eilen, kun HeiLauta elämää -blogissa oli juttua unelmakartasta . Googlettelin sitten sitä vähän ja kirjoittelin itselleni sellaisen. Mulla ei nyt mitään lehtiä ole, eikä mainoksiakaan tule, joten piti ihan kynällä ja paperilla toteuttaa, mutta en koe itseäni kauhean visuaaliseksi muutenkaan, joten kai se näinkin toimii. Tein kyllä siitä myös yksinkertaisen kuvakollaasin pixabaysta löytyneillä kuvilla ja laitoin sen tietokoneeni taustakuvaksi. Täten se vilahtaa näköpiirissäni päivittäin, vaikkei karttamuodossa olekaan. :) En osannut käyttää tähän kauheasti aikaa, vaan halusin tehdä sellaisen, etten itse rajoita omia haaveitani. Mulla kun on tapana järkeillä vähän liikaa. Tällaisissakin haluaisin rajata automaattisesti pois kaikki "mahdottomat", ja arvatkaas kuin paljon unelmia silloin jää jäljelle? Oon lopputulokseen aika tyytyväinen ja kaikki kartalle päätyneet asiat ovat sellaisia, jotka oikeasti haluan elämääni. Ei ne mitään pakkomielteitä ole, mutta joka...

Tän postauksen piti olla jotain elämäntapamuutokseen liittyvää, mutta mun elämä on nyt sellaisessa - onneksi tällä kertaa positiivisessa - myllerryksessä, että mun on vaikea pysyä perässä, joten kirjoitanpa sitten harrastuksista. Tavallaan tääkin liittyy elämäntapamuutokseen, jos sen näkee laajemmin kuin vain laihduttamisena. Itse ainakin pyrin nimenomaan elämän laadun parantamiseen ja uskon, että harrastuksilla on siinä paikkansa. Mä en ole koskaan harrastanut mitään pitkäjänteisesti, vaikka jotain juttuja olenkin kokeillut ja nyt olen alkanut kaivata jotain mukavaa harrastusta. Oikeastaan on jo pitemmän aikaa tuntunut siltä, että joku harrastus olisi mukava aloittaa, mutta pitkä matka joka paikkaan yhdistettynä opiskelijabudjettiin on hillinnyt intoa. Kai sitä elämässä olisi hyvä olla muutakin sisältöä kuin työ. Mulla ei oikein ole mitään intohimoa, enemminkin on pitkä listä asioita, joista en ainakaan pidä. :D  En tiedä onko aikuisiällä harrastuksen aloittaminen vaikeampaa ...

Mulla on ollut stressaava vuosi, eikä se stressi näytä loppuvan tämän vuoden puolella. Sanotaan vaikka nyt sen verran, että stressiä aiheuttaa opiskeluun liittyvät asiat ja sen lisäksi mm. läheisten terveystilanne. Lisäksi oon aika varma, että oon sairastunut kakkostyypin diabetekseen, mutta en uskalla mennä lääkäriin, jossa asia selvitettäisiin. Nyt mua on kaiken päälle alkanut stressata tämä mun lihavuuteni ihan eri tavalla kuin aiemmin. Mä oon tän blogin olemassaolon aikana lihonut varmasti yli kymmenen kiloa eli ei oo mennyt niin kuin suunnittelin. Sen toukokuun ajan, kun kiristelin tosissaan, sain painoa hieman pois, mutta se myös stressasi ja ahdisti. Painonpudotus oli niin vähäistä, ettei se mitenkään ollut sen stressin arvoista. Sen jälkeen stressiä on muutenkin ollut niin paljon, että olen tietoisesti jättänyt laihduttamisajatukset sikseen. Elokuussa vähän ajattelin asiaa, mutta opintostressi lopulta vesitti senkin. Lisähankaluutena on ollut "repaleinen" elämä koko ...

Tää on nyt ehkä vähän ankea postaus, mutta haluan kirjoittaa tämän tulevaisuuden varalle. Olen siis toista kertaa pudottamassa kymmeniä kiloja, joten tää teksti perustuu ihan mun omiin kokemuksiin. Haluaisin mieluusti välttää ne ongelmat, joihin homma viimeksi tyssäsi, joten ei kun menneitä muistelemaan. Aloittaessani ensimmäisen laihdutusyritykseni painoin 91,5 kiloa. Päätin laihtua vähintään 30 kiloa ja onnistua siinä. En ihan onnistunut, painoa lähti "vain" noin 24 kiloa. Ensimmäinen kymppi lähti varmaan pelkällä innolla, syömällä vähän ja lisäämällä liikuntaa - tai oikeammin aloittamalla liikkuminen. 85 kilon kohdalla oli kuuden viikon "jumituskausi", joka johtui siitä, että olin vanhemmillani ja söin huomattavasti enemmän kuin kotonani. Kävin kuitenkin lenkillä vähintään viisi kertaa viikossa ja yleensä kävelin kymmenen kilometriä kerralla. Paino pysyi samassa, mutta senttejä lähti vyötäröltä. Kotiin palattuani aloinkin jo aika pian juosta, tosin aloitin k...

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt melkein kolme kuukautta. Se kaiketi kertoo siitä, miten hyvin laihduttaminen etenee. Ei ole edennyt ollenkaan. Päinvastoin. Olen lihonut viime talvesta varmaan viisitoista kiloa ja jo silloin painoin 98 kiloa. Eli... No, en ole vaa'alla käynyt, mutta en sovi enää vaatteisiini, joten siitä tämän lihomisen päättelen. Harmittaahan se ihan vietävästi, mutta samalla on todettava, että ei mulla ole ollut motivaatiota eikä edes voimavaroja tehdä mitään asialle moneen kuukauteen. Voimavaroja ei ole edelleenkään, koska elämä on mitä se on. Ikäviä asioita tapahtuu, mutta onneksi niitä kivojakin. Harmi vain, ettei niistä mukavista jutuista osaa iloita, kun koko ajan on pelko ahterissa niitten ikävämpien asioiden takia. Kaiken lisäksi oon tosiaan todella väsynyt, kai se jatkuva stressi syö naista. En siis ole oikeasti edes yrittänyt uhrata ajatuksia ruualle tai liikunnalle, vaan olen keskittynyt siihen, että saan nukuttua tarpeeksi ja tehtyä pako...

Kirjoittelin viimeksi, että yritän vähentää herkuttelua rahatilanteeni vuoksi. Mähän pystyn opiskelijabudjetillakin syömään älyttömän paljon herkkuja, enkä vain tajua miten jotkut voi saada ruokaostoksensa tehtyä satasella kuussa. Vaikka mä karsin jossain vaiheessa herkut nollaan, niin en siltikään saanut ruokamenoja pienemmäksi. Käytän ruokaan enemmän rahaa kuin yksikään tuttuni, mutta se varmaan johtuu siitä, että meillä kotona ei ikinä pihistelty ruuassa. Me ei koskaan tehty ulkomaanmatkoja, eikä me saatu muotileluja. Mutta ruokaa meillä oli aina riittävästi, ja jopa liikaa. Ruoka on siis asia, josta mä en osaa säästää. Kaikki muut menot mulla onkin sitten olemattomia. En ikinä käy leffassa, en ostele kivoja asioita, en sisusta kämppää... Tyydyn tosi vähään, mutta ruokaa pitää olla paljon ja sen pitää olla hyvänmakuista. Nyt, kun päätin, että en käytä rahaa herkkuihin, mun syöminen ei oikeestaan ole juurikaan muuttunut. Vain ne herkut on jäänyt pois. Paitsi, että syön kaikenlai...

Sen YTHS:n painonhallintaryhmän jälkeen homma on lähtenyt taas aivan väärille urille. Tiesin ennestään, että työssäkäynti sotkee minun syömisen. Niin se on aina ollut ja varmaan tulee olemaan maailman tappiin asti. En vain osaa syödä fiksusti, jos en voi tehdä pelkästään sitä. Pitkän työpäivän ja sen päälle pitkän bussimatkan päälle en jaksa liikkua, enkä kyllä oikein tehdä mitään muutakaan. Inhoan eineksiä, mutta niitäkin on tullut syötyä, kun ei huvita kokkailla. Kasviksia syön lähinnä töissä ja ainoa järkevä ateria mun päivässä onkin lounas, koska syön lounaalla pääosin kotitekoista ruokaa kasviksilla.  Se "oma ohjaaja", joka minulla oli siinä ryhmässä, sanoi, että minun pitäisi mennä YTHS:lle hakemaan apua syömisasioissa, koska kuulostan syömishäiriöiseltä. Ei se mitään diagnoosia antanut, sanoi vain, että niitä on niin monenlaisia. Olen kyllä jo vuosikausia tiedostanut, että syömiseni ja ruokasuhteeni on ihan vinksallaan, mutta en ole koskaan ajatellut syömishäiriön...