Etsivä löytää?

Tää on nyt ehkä vähän ankea postaus, mutta haluan kirjoittaa tämän tulevaisuuden varalle. Olen siis toista kertaa pudottamassa kymmeniä kiloja, joten tää teksti perustuu ihan mun omiin kokemuksiin. Haluaisin mieluusti välttää ne ongelmat, joihin homma viimeksi tyssäsi, joten ei kun menneitä muistelemaan. Aloittaessani ensimmäisen laihdutusyritykseni painoin 91,5 kiloa. Päätin laihtua vähintään 30 kiloa ja onnistua siinä. En ihan onnistunut, painoa lähti "vain" noin 24 kiloa. Ensimmäinen kymppi lähti varmaan pelkällä innolla, syömällä vähän ja lisäämällä liikuntaa - tai oikeammin aloittamalla liikkuminen. 85 kilon kohdalla oli kuuden viikon "jumituskausi", joka johtui siitä, että olin vanhemmillani ja söin huomattavasti enemmän kuin kotonani. Kävin kuitenkin lenkillä vähintään viisi kertaa viikossa ja yleensä kävelin kymmenen kilometriä kerralla. Paino pysyi samassa, mutta senttejä lähti vyötäröltä. Kotiin palattuani aloinkin jo aika pian juosta, tosin aloitin k...

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt melkein kolme kuukautta. Se kaiketi kertoo siitä, miten hyvin laihduttaminen etenee. Ei ole edennyt ollenkaan. Päinvastoin. Olen lihonut viime talvesta varmaan viisitoista kiloa ja jo silloin painoin 98 kiloa. Eli... No, en ole vaa'alla käynyt, mutta en sovi enää vaatteisiini, joten siitä tämän lihomisen päättelen. Harmittaahan se ihan vietävästi, mutta samalla on todettava, että ei mulla ole ollut motivaatiota eikä edes voimavaroja tehdä mitään asialle moneen kuukauteen. Voimavaroja ei ole edelleenkään, koska elämä on mitä se on. Ikäviä asioita tapahtuu, mutta onneksi niitä kivojakin. Harmi vain, ettei niistä mukavista jutuista osaa iloita, kun koko ajan on pelko ahterissa niitten ikävämpien asioiden takia. Kaiken lisäksi oon tosiaan todella väsynyt, kai se jatkuva stressi syö naista. En siis ole oikeasti edes yrittänyt uhrata ajatuksia ruualle tai liikunnalle, vaan olen keskittynyt siihen, että saan nukuttua tarpeeksi ja tehtyä pako...

Kirjoittelin viimeksi, että yritän vähentää herkuttelua rahatilanteeni vuoksi. Mähän pystyn opiskelijabudjetillakin syömään älyttömän paljon herkkuja, enkä vain tajua miten jotkut voi saada ruokaostoksensa tehtyä satasella kuussa. Vaikka mä karsin jossain vaiheessa herkut nollaan, niin en siltikään saanut ruokamenoja pienemmäksi. Käytän ruokaan enemmän rahaa kuin yksikään tuttuni, mutta se varmaan johtuu siitä, että meillä kotona ei ikinä pihistelty ruuassa. Me ei koskaan tehty ulkomaanmatkoja, eikä me saatu muotileluja. Mutta ruokaa meillä oli aina riittävästi, ja jopa liikaa. Ruoka on siis asia, josta mä en osaa säästää. Kaikki muut menot mulla onkin sitten olemattomia. En ikinä käy leffassa, en ostele kivoja asioita, en sisusta kämppää... Tyydyn tosi vähään, mutta ruokaa pitää olla paljon ja sen pitää olla hyvänmakuista. Nyt, kun päätin, että en käytä rahaa herkkuihin, mun syöminen ei oikeestaan ole juurikaan muuttunut. Vain ne herkut on jäänyt pois. Paitsi, että syön kaikenlai...

Sen YTHS:n painonhallintaryhmän jälkeen homma on lähtenyt taas aivan väärille urille. Tiesin ennestään, että työssäkäynti sotkee minun syömisen. Niin se on aina ollut ja varmaan tulee olemaan maailman tappiin asti. En vain osaa syödä fiksusti, jos en voi tehdä pelkästään sitä. Pitkän työpäivän ja sen päälle pitkän bussimatkan päälle en jaksa liikkua, enkä kyllä oikein tehdä mitään muutakaan. Inhoan eineksiä, mutta niitäkin on tullut syötyä, kun ei huvita kokkailla. Kasviksia syön lähinnä töissä ja ainoa järkevä ateria mun päivässä onkin lounas, koska syön lounaalla pääosin kotitekoista ruokaa kasviksilla.  Se "oma ohjaaja", joka minulla oli siinä ryhmässä, sanoi, että minun pitäisi mennä YTHS:lle hakemaan apua syömisasioissa, koska kuulostan syömishäiriöiseltä. Ei se mitään diagnoosia antanut, sanoi vain, että niitä on niin monenlaisia. Olen kyllä jo vuosikausia tiedostanut, että syömiseni ja ruokasuhteeni on ihan vinksallaan, mutta en ole koskaan ajatellut syömishäiriön...

  Tämmöisellä paiskattiin, kiitos Lennu blogista Sopimattomasti lihava . :) Jospa mennään nyt suoraan asiaan eli niihin faktoihin, joita en toivottavasti ole täällä aiemmin huudellut. 1. Opiskelen yliopistossa arkistoalaa ja olen jumissa graduni kanssa. Se ei jostain syystä kirjoita itse itseään, mikä hämmästyttää minua suuresti. Tämä on ensimmäinen koulutukseni lukion jälkeen ja se on kestänyt liian kauan. Opiskeluaika ei ole ollut minun elämäni parasta aikaa, vaikeuksia on ollut välillä omaa kantokykyä enemmän. Se on näkynyt opinnoissa tuloksissa, mutta myös valmistumisen viivästymisenä. Kaikesta huolimatta olen varma, että olen oikealla alalla. Tykkään arkistointihommista. :) 2. Rakastan leipomista ja etenkin leipomuksien syömistä, mutta tykkään myös muista herkuista, kuten karkeista ja sipseistä. Mielestäni leipominen on terapeuttista. Kai se liittyy käsillä tekemiseen ja siihen, että se on konkreettista. Opiskelu on niin teoreettista ja pään sisällä tapahtu...

Se oli sitten siinä se ryhmä. Ihan hirveästi ei jäänyt käteen, mutta kyllä se auttoi syömään vähemmän ja myös liikkumaan. En tiedä jäikö se apu vain neljän viikon mittaiseksi, se jää nähtäväksi. Toivon kyllä, että jaksan keskittyä syömisiin myös jatkossa. Uuden opettelu vie aikaa enkä mitenkään ole voinut oppia uusia tapoja kuukaudessa. Toivon myös, että liikuntakin pysyy mukana, edes sen 10 minuuttia päivässä. Vika ryhmäviikko meni ihan hyvin... perjantaihin asti. Mulla alkoi harjoittelu torstaina ja kuten arvelinkin, se on sotkenut mun syöntikuviot. Perjantaina mun selkäranka katkesi ihan totaalisesti, koska en töissä kerennyt syödä välipalaa ja nälkä kerkesi kasvaa liian suureksi. Veli haki mut töistä yllärinä ja ajeli sitten ympyrää joten haaveet nopeammasta kotiinpääsystä kosahti siihen. Mentiin sit kauppaan, joka sattui kohdalle ja ostin paistopisteeltä hodarin ja kaksi vaniljadonitsia (yhden molemmille). Mutta sitten ostin myös jätskin ja sipsipussin ("vain" 200 g...

Se ois tämäkin viikko lopuillaan taas! Tällä viikolla syöminen on tuntunut kauhean rasittavalta, tai jotenkin raskaalta. Jotenkin se jatkuva kyttääminen, että tulee varmasti lautasmallin mukaan ja syö tarpeeksi kasviksia ja tarpeeksi usein, tuntuu ahdistavalta. Tuntuu, että menee hirveästi aikaa siihen, että ajattelee syömistä. Eikä sen pitäisi olla niin. Siinä ryhmässä kommentoidaan herkästi just sitä, jos syö vaikka yhdenkin välipalan, jolta puuttuu kasvikset. Lisäksi oon saanut parannuskehoitusta siitäkin, kun jollain aamupalalla on ollut pelkkä hedelmä leivän lisäksi, muttei kasviksia. Täähän ei enää jatku kuin viikon, joten kauaa ei tarvi nipottaa, mutta mua vähän pelottaa, että se kääntyy itseään vastaan. Se mun "oma" ohjaaja, joka siis tietää tarkemmin mun taustaa ja tavoitteita, kyllä totesi, että syön tarpeeksi monipuolisesti ja kun oon sen ekan viikon jälkeen vaihtanut meetvurstin broileriin, niin ei oo mitään sanomista. Lisäksi se antoi mulle ohjeita miten kannatt...