Uusia tuulia

Huhhuh! Elämä on ihmeellistä! Kun asioita alkaa tapahtua, niin niitä sitten kanssa tapahtuu! Hyvinkin nopeasti. Vuosi 2017 päättyi ja 2018 on siis alkanut minun osaltani muuttohässäkällä ja uuteen työpaikkaan tutustumisella.  Kaupunki on entistä isompi, enkä tunne täältäpäinkään ketään. Aluksi ei hirvittänyt ollenkaan, mutta nyt tuntuu vähän jännittävältä. Mitä jos en oikeasti tutustu yhteenkään ihmiseen, vaikka asuisin täällä vuosia? Mitä jos vain jumahdan kotiini? Jotenkin tuntuu jo nyt siltä, että elämäni tulee olemaan juuri sitä, että käyn töissä ja tuun kotiin nukkumaan. Nyt olen flunssan ja muuttohässäkän ja kaiken uuden takia ollut varmaan normaalia väsyneempikin, mutta yleensä se menee niin, että jos ei heti aktivoidu, niin se aktiivisuus jää haaveeksi. Viikko viikolta se on vain haastavampaa. 

Tää maistui ihan viikonlopulta :)

Minulla on tavoitteita tälle vuodelle ja osa niistä on varmaan vähän turhan kunnianhimoisia. Yritän kuitenkin muistaa sen, että lähden melkein kaikessa täysin nollasta. En ole liikkunut vuosiin oikeasti, enkä ole koskaan onnistunut liikkumaan tai syömään fiksusti muun elämän ohessa. Mun pitää siis opetella ihan kaikki alusta.

Yksi niistä tavoitteista on arkiaktiivisuuden lisääminen. Se toisaalta toteutuu jo sillä, että käyn töissä. En voi lojua päiviä sängyssä kirjan/tietokoneen tms. kanssa, vaan on pakko lähteä ulos ainakin viitenä päivänä viikossa. Lisäksi asun sen verran lähellä työpaikkaani, että pääsen useimmiten töihin kävellen tai pyörällä. Vähänkö siistiä! Ei tarvitse miettiä lenkkeilemistä, kun tulee käveltyä edes vähän. Odottelen sitä päivää, kun tuo pieni matka alkaa tuntua helpolta! :) Tuntuu ihan luksukselta, kun ei ole bussiaikataulujen orja!

Lisäksi odotan sitä, että saan asiat sille mallille, että tulee syötyäkin ihan hyvin. Tämän viikon söin töissä kasvispakasteita, kun en jaksanut tehdä mitään (uunikin oli pesemättä). Kotona söin leipää ja savustettua lohta. Tänään teen ruokaa, joten ensi viikolla saan ainakin osan viikosta syötyä tavallista kotiruokaa. Luultavasti käyn jonain päivänä myös kokeilemassa jotain henkilöstöruokalaa. Ne on yleensä mitä on, mutta siellä saa koostettua suhteellisen fiksun aterian salaatteineen. Nyt, kun työmatka ei vie elämästäni tolkutonta aikaa, olen pystynyt syömään fiksummin myös kotona. Nälkä ei ole päässyt liian isoksi. Silti tuntuu, että tarvitsen jonkun välipalan iltapäiväksi töihin. Tällä viikolla se on ollut babyporkkanoita tai valmisrahka sokereineen, mutta saa nähdä mitä muuta keksin, kun aikaa kuluu. En oikein pidä noista rahkoista, tai rahkasta ylipäätään, mutta kun aamupalaksi syön raejuustoa, niin en oikein viitsi sitä evääksi ottaa. Smoothieita en kauheasti arvosta, eikä minulla nyt ole edes sekoitinta, millä sellaisia tehdä.

Mulla ei ole mitään painotavoitetta. Toisaalta tarvitsisin sellaisen, koska epämääräisyys ei toimi. Tarvitsen tietyn tavoitteen ja mielellään aikarajankin, jotta oikeasti teen oikeita asioita. Mutta kun mun päätavoite ei ole pudottaa painoa ja lihoa sitä kaikkea takaisin, vaan löytää terveelliset elämäntavat loppuelämäkseni, niin en näe painotavoitteissa mitään järkeä. Mun järki sanoo, että on parempi painaa sata kiloa ja olla onnellinen kuin painaa 60 kiloa ja olla onneton. Huippua olisi olla 60-kiloinen ja onnellinen, mutta se tilanne on tällä hetkellä niin kaukana, etten viitsi sitä oikeastaan edes ajatella. Haluan oppia elämään stressaamatta. Haluan oppia syömään oikein stressaamatta. Haluan oppia liikkumaan stressaamatta. Haluan oppia olemaan liikkumatta stressaamatta siitäkään. Haluan voida hyvin! Kyllä minä tiedän, että voisin paremmin kevyempänä, koska todennäköisesti lonkkani ja selkäni vihoittelisivat vähemmän, kenkien jalkaan laittaminen ei olisi operaatio ja muutenkin jaksaisin fyysisesti paremmin. Mutta en halua keventyä, jos en pysty pitämään tai parantamaan nykyistä psyykkistä hyvinvointiani. Tässäkin on parannettavaa, joten ainakaan se ei saa huonontua.

Kokonaisvaltaisen hyvinvointini takia pyrin ainakin aluksi vain lisäämään aktiivisuutta ja sitä arkiliikuntaa (en ole hommannut matkakorttia, koska en sitä välttämättä tarvitse), sekä parantamaan ruokavaliota vaikka ensin siten, että syön työpaikalla hyvin, tarpeeksi, mutta tarpeeksi vähän. Se vaatii varmasti opettelemista, kun on tottunut isoihin annoksiin. Pikkuhiljaa siirrän sitä sitten kotiinkin. Luulisin, että jos oikeasti löytäisin harrastuksen tai kavereita, joiden kanssa voisi tehdä jotain, syömisen merkitys vähenisi. Oikeastaan haluaisin, ettei minulle olisi mitään väliä sillä, mitä syön. Jos se olisi hesemättöä, niin se ei haittaisi, eikä kasviskeiton syöminen tuntuisi "hyvältä teolta". Ruoka olisi vain ruokaa. Kyllähän siitä saa nauttia, mutta haluaisin, ettei se hallitsisi minua millään tavalla. Ettei mikään olisi sen enempää huonoa kuin hyvääkään.

Ihanaa uutta vuotta ihmiset! <3 Miten teillä on vuosi alkanut? :)