Ontuva paluu arkeen

Huhhuh. Palasin maanantaina kotiin ja oon ollut reissun jäljiltä aikamoisen raatona. Vaikka se olikin ihan kivaa, niin kyllä se lapsiperheen elämän pyörittäminen vaan lapsettoman yksineläjän arkeen on aika iso muutos. Vaikkei sitä kestänytkään kuin viikon, niin kyllä siinä kerkesi taas muutamat kriisit selvitellä. Hirveästi niillä muksuilla on energiaa... ja aikuiset on ihan tyhmiä :D Mä tiedän olevani keskivertoa tiukempi kurinpitäjä, mutta kyllä musta on iän myötä karissut paljon poiskin, ja onhan ne lapsetkin nyt isompia. Oon paljon rennompi ja annan lasten neuvotella asioista. On tietyt asiat, joista en lipsu, mutta joskus pääsee helpommalla kun antaa hieman siimaa. Mulla on ehkä välillä ollut liian perfektionistinen ote siihenkin, kaiken pitäisi mennä täydellisesti. Eikä se kyllä lasten kanssa ikinä mene, koska ne ei noudata mitään suunnitelmia. Mulla on eri säännöt kuin niiden vanhemmilla ja ne lapset tietää sen. Musta on kuitenkin hyvä, että ne uskaltaa sanoa vastaan, vaikka tietävätkin, etten anna periksi. Kuitenkin se, että lapsi uskaltaa olla eri mieltä ja näyttää harmituksensa ja kiukkunsa aikuiselle, on tärkeää. Ja sitten kun se sama kiukutteleva lapsi kuitenkin ottaa kaulasta kiinni ja sanoo, että "musta oli kivaa kun tehtiin näin", niin kai sitä on jotain tehnyt oikein. Mun kanssa ne joutuu tekemään järkeviä asioita, kuten laittamaan ruokaa, siivoamaan jälkensä ja kattamaan pöytää. Mutta mun kanssa ne pääsee myös kivikaudelle metsästämään mammutteja ja valaita. Musta oli ihan tosi hauskaa, kun ne leikki ihan tosissaan metsässä ja keksivät eri käyttötarkoituksia sammaleelle, jäkälälle ja kaikenmaailman risuille. Vaikka mun piti ittenikin leikkiä, mutta välillä se on ihan terveellistä aikuisellekin. Ei paljoo stressannu siellä kivikaudella. :) Ihania riiviöitä nää mun tätitettävät joka tapauksessa ovat, ja vaikka oonkin tiukka täti, niin silti ne tykkää musta. <3

Laihdutuksen suhteen kaikki on ihan päin mäntyä, joskin reissussa ollessa oli aika säännöllistä se syöminen. Lasten takia piti vähän skarpata ja samalla söin itsekin jopa viisi kertaa päivässä. Huomasin myös, että kyllä se annoskoko pieneni iltaa kohti, kun oikeasti söi usein. Tosin me leivottiin lasten kanssa joka toinen päivä, että herkutteluakin oli ohjelmassa joka päivä. En tosiaankaan urheillut kertaakaan, mutta leikittiin lasten kanssa ulkona. Ne mokomat halusivat aina metsään ja siellä piti sitten kiivetä sellaiselle kukkulalle. Eli oltiin ulkona vähintään tunti päivässä, mikä on mulle paljon. Yhtenä päivänä käytiin myös pyöräilemässä.

Hyvinvointihaasteen toteuttaminen unohtui ihan täysin, mutta tiesin sen jo reissuun lähtiessäni. Silti tavallaan voisi sanoa, että toteutin haastetta, koska leipominen on mulle niin sanottua hermolepoa ja tein sitä monta kertaa. Myös metsässä oleminen ja ihan rehellinen leikkiminen - siis tästä elämästä irtautuminen tunniksikin kerrallaan - tekee mielelle hyvää. Lisäksi sain huomattavasti enemmän haleja kuin yksinäisessä arjessani, kun lapset viihtyivät sylissä pitkiäkin aikoja ja oli aamu- ja iltahalit. :)

Yhtenä päivänä käytiin eväsretkellä metsässä :)

Tällä viikolla olen miettinyt mistä olen onnellinen ja yritän muistaa kirjata jonkun asian ylös joka päivä. Olen myös jatkanut jalkaprojektiani. Reissussa tuo jalkojen hoito vähän kärsi, vaikka rasvasinkin jalat melkein joka päivä. Nyt ostin itsellenikin sellaisen erikoiskarkean hiontavehkeen, ja oon nyt käyttänyt sitä näihin koppuroihin. Kerta ei vielä riitä pehmentämään, eikä mulla varmaan ole oikeanlaista rasvaa. Tarviisin sitä paksua tummelia, se on parasta tähän tarkoitukseen. Mun äiti vannoo tummelin nimeen ja kyllä se auttaa, jos on iho mennyt jo yhtä pahaksi kuin mulla. Toi Schollin kuivalle iholle tarkoitettu jalkarasva on liian kevyttä. Se varmasti riittäisi ylläpitämään pehmeyttä, mutta pehmittämiseen tarviin tujummat aineet.

Lisäksi mun ois nyt tarkoitus oikeasti tehdä sitä kehonhuoltojumppaa. Viimeksi se kosahti kiireessä ja jumppasin vain hartioita ja niskaa, joka sekin tosin on hyväksi. Nehän mulla pahiten on jumissa. Sain nyt jonkun ihme kipinän siihen jumppaamiseen, kun näin vaihteeksi jutun jostain "plusmallista". Siis nainenhan on hiton hyvännäköinen, vaikkakin "iso". En tavoittele mallin, edes plusmallin, kroppaa, vaan tajusin, että paljon ilmettä muuttaisi jo ryhdikkäämpi olemuskin. Se, että kroppa ei olisi vain plösö, varmasti vaikuttaisi mieleenkin. Jos jotain oikeasti kaipaan menneiltä ajoilta, niin liikunnan tuomaa positiivista fiilistä. En pidä itse liikuntasuorituksesta, en ole ikinä pitänyt, mutta liikuttuani tunnen oloni paremmaksi. Näen itseni positiivisemmassa valossa. Koska mulla on itsetunto-ongelmia ja haasteita jaksamisen kanssa, koen, että liikunta vois auttaa. Ja mikä sen parempi tapa kuin kokeilla sellaista liikuntamuotoa, joka tehoaa nopeasti. Se, että pystyy parin viikon jälkeen näkemään, että nilkat ovat hoikistuneet, saattaa vaikka motivoida jatkamaan liikkumista. Voi toki olla, että omat silmät huijaa, mutta onko sillä väliä, jos se lisää motivaatiota? Ja toisaalta, kyllä se mittanauhakin kertoi senttejä lähteneen, mutta silloin myös söin huomattavan paljon niukemmin kuin nyt ja olin herkkulakossa. En tiedä tehoaako se nyt yhtä hyvin kuin nuorempana, mutta en minä edelleenkään kauhean vanha ole... Päätavoite on kuitenkin hyvinvoinnissa. Jos voin henkisesti paremmin, jaksan varmaan tehdä enemmän hyviä valintoja. :)

Ruuan suhteen aion mennä ihan samalla arkiruokameiningillä kuin tähänkin asti. Herkkuja haluaisin vähentää, koska mulla on viime aikoina mennyt niiden kanssa ahmimiseksi, mutta tässä on vappu tulossa jne., joten en nyt ota mitään ressiä siitä. Lisäksi sain tiedon, että pääsin siihen YTHS:n laihdutus-/painonhallintaryhmään, mutta se alkaakin vasta toukokuussa. Kun minä ilmoittauduin, siinä oli aloituspäivä huhtikuun alussa, mutta siinä ajankohdassa oli ollut virhe. Joka tapauksessa kohtapuoliin joudun siis panostamaan ruokailuunkin enemmän.