Ensimmäinen askel

Kirjoitin joskus joulukuussa, että minulla on pieni ajatus siitä, miten lähteä syömistäni korjaamaan. Siirsin sen kuitenkin syrjään, koska oli muuttohässäkkä ja joulu ja kaikkea muuta päällä yhtä aikaa. Nyt alkaa hässäkkä helpottaa, kotia pitää vielä laittaa, mutta enää ei ole sellainen olo, että pitää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa ja kulkea kahden paikkakunnan väliä jatkuvasti. Joten tänään alan tehdä asioita laihtuakseni. Tosin en enää muista mikä se hieno ajatukseni oli...

En edelleenkään halua laihduttaa sanan varsinaisessa merkityksessä, enkä syö mitään, mistä en pidä, mutta jotain on tehtävä. Pyrin siis saamaan ruokarytmin kuntoon ja lisättyä kasviksia. Tähän otan avuksi ruokapäiväkirjan kuvamuodossa. Eli kuvaan syömiseni. Ihan kaikki. Myös ne megapussit sipsejä ja jätskilitrat. Enkä aio tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka syömiseni onkin välillä ihan poskellaan. Minusta vain tuntuu, että kuvaaminen auttaa hahmottamaan mitä syö ja miten paljon. Ja kuvasta näkee onko annoksessa väriä vai onko se pelkkää harmaata mössöä.

Ajan kuluessa teen ruokavaliooni varmasti joitain viilauksia, jos se tuntuu tarpeelliselta tai mieluisalta. Nyt syön sokerijugurttia ja juon tuoremehua, jos mieli tekee tai en muuta välipalaa keksi. En halua enää ikinä kytätä syömistäni, enkä syö mitään proteiini-alkuista hapatusta. Eihän pelkkä aterioiden kuvaaminen mitään auta, mutta se ehkä johtaa muutoksiin. Ainakin viimeksi se johti siihen, että annoskoko pieneni ja tuoreiden kasvisten määrä ruokavaliossani lisääntyi huimasti. Se taas yleensä johtaa siihen, että herkkujen ja leivän syönti vähenee. Mutta sen täytyy tapahtua ikään kuin itsestään, ei kieltojen kautta.

Itse tehtyä kanamakaronilaatikkoa ja kasviksia sekä greippimehua.

Yksi asia mikä helpottaa ruokailuani on se, että nykyisessä asunnossani on mikro. Tämä auttaa syömään edes suhteellisen järkevästi, kun eineksistäkin on helpompi valita mukaan jotain muuta kuin se ainainen pakastepitsa, jonka voi lämmittää uunissa. Pyrin kyllä tekemään itse ruokaa ja sen lämmittäminen on mikrossa nopeampaa kuin hellalla, vaikkakin paistettuna se ruoka maistuu paremmalta. Aina kokkaaminen ei kuitenkaan huvita, enkä näe mitään väärää siinä, että oikaisee välillä. Joskus olin tämänkin suhteen aikamoinen natsi, mutta elämä on opettanut ottamaan rennommin. Yritän pitää syömisen stressittömänä ja jättää siitä suorittamisen pois, vaikka kuvaankin mitä syön.