Väsymystä

Kirjoittelin viimeksi, että yritän vähentää herkuttelua rahatilanteeni vuoksi. Mähän pystyn opiskelijabudjetillakin syömään älyttömän paljon herkkuja, enkä vain tajua miten jotkut voi saada ruokaostoksensa tehtyä satasella kuussa. Vaikka mä karsin jossain vaiheessa herkut nollaan, niin en siltikään saanut ruokamenoja pienemmäksi. Käytän ruokaan enemmän rahaa kuin yksikään tuttuni, mutta se varmaan johtuu siitä, että meillä kotona ei ikinä pihistelty ruuassa. Me ei koskaan tehty ulkomaanmatkoja, eikä me saatu muotileluja. Mutta ruokaa meillä oli aina riittävästi, ja jopa liikaa. Ruoka on siis asia, josta mä en osaa säästää. Kaikki muut menot mulla onkin sitten olemattomia. En ikinä käy leffassa, en ostele kivoja asioita, en sisusta kämppää... Tyydyn tosi vähään, mutta ruokaa pitää olla paljon ja sen pitää olla hyvänmakuista.

Nyt, kun päätin, että en käytä rahaa herkkuihin, mun syöminen ei oikeestaan ole juurikaan muuttunut. Vain ne herkut on jäänyt pois. Paitsi, että syön kaikenlaista muuta, mitä en laske herkuksi, mutta joka oikeastaan on sitä. Kuten leipäjuusto ja aurajuusto. Enkä mä tosiaan syö kohtuullisia annoksia, vaan järjettömiä määriä. Syön taas kolmesti päivässä. Aamulla, päivällä ja iltapäivällä. Syön paljon, koska aamupalalla mun pitää pärjätä vähintään viisi tuntia ja lounaalla kuusi tuntia. Päivällinen sitten on päivän viimeinen ateria ja usein on jo niin kova nälkä, että syön silloinkin tosi paljon. Jossain vaiheessa koitin syödä välipalan, mutta inhoan helppoja välipaloja enkä edes muista syödä niitä töissä, joten jonkun ajan päästä ne jäivät pois. Kolmen syönnin rytmi on ihan toimiva, mutta valitettavasti se kasvattaa annoskokoa. Seuraavaksi pitäisi kai koittaa pienentää ainakin päivän viimeistä ateriaa hieman. Se, että onko siihen oikeasti halua, on sitten toinen asia...

Ajattelin nyt vähän koettaa ryhdistäytyä ja täyttää arki-iltojeni kolme vapaata tuntia netissä roikkumisen sijasta jumpalla ja opiskelulla. Mitään suurta en tavoittele, mutta jos saisin vaikka vartin jumpattua arkisin niin oishan se hienoo. Auttais myös varmaan noihin lihasjumeihin. Ongelma vaan on se, että oon iltaisin niin naatti, etten oikein jaksa muuta kuin hakeutua vaaka-asentoon. Kroppa on väsynyt ja mieli vielä enemmän. Usein nukahdan jo puoli kahdeksalta eli alle kahden tunnin päästä kotiintulosta. Joskus olen sentään vähän aikaisemmin kotona, mutta usein se menee kuuteen pitkän matkan ja huonojen bussiyhteyksien vuoksi. Ja mä tosiaan herään jo puoli viideltä aamulla, joten mun tarviiskin olla jo kasilta petissä, että saisin nukuttua tarpeeksi. Se taas jättäisi iltaan aikaa vain kaksi tuntia... Joka tapauksessa asioita pitäisi saada tehtyä ja sehän tarkoittaa sitä, että täytyy priorisoida. Oleskelusta on pakko luopua ja tehdä muita asioita. En kyllä tiedä missä välissä tiskaan ja siivoan, mutta joskus on tehtävä valintoja. Voihan se olla, että tää ei onnistu, mutta aion ainakin yrittää. Toivottavasti saan vähän potkua myös tähän kirjoitteluun, sekin kun jää sivuun, kun en vain jaksa ajatella enää iltaisin...

Kommentit

  1. Hei mitä kuuluu? :)

    Ja postaukseesi. I feel you! Itse yritän lopettaa tupakanpolttoa tässä samaan aikaan (todella epämäärästä tuo polttaminen vieläpä, päivä kaksi ilman, sitten toppa päivässä muutaman päivän ajan ja sama kierre alista) ja huomaan, että siitä aiheutuneella stressillä on ihan valtava vaikutus siihen, miten paljon/usein syön. Ja työttömänä ei todentotta ole kyllä rahaa mihinkään ylimääräiseen, mutta silti näyttää kauppalaskut olevan aivan järkyttäviä. Jotenkin sitä herkkuakin näyttää tulevan välillä mukaan, vaikka olevinaan ei ole varaa mihinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäs tässä, ei nyt mitään kovinkaan hyvää ainakaan laihduttamisen suhteen. :D

      Stressi on kyllä paha... Tsemppiä tupakoinnin lopettamiseen! Joo mä en tajua tuota miten niihin herkkuihin saakin käytettyä sitä rahaa niin paljon! Nimenomaan kun sitä ylimääräistä rahaa ei ole... Mut niinhän se on kaikissa riippuvuuksissa, siihen riippuvuuden aiheuttajaan löytyy aina rahaa.

      Poista

Lähetä kommentti